OUTO RY – Oulun Tradenomiopiskelijat

Säännöt

OUTO ry:n voimassaolevat säännöt: 29.03.2022 11:26:53

Oulun Tradenomiopiskelijat Outo ry

Yliopistonkatu 9
90570 OULU

 

1§ NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS
Yhdistyksen nimi on Oulun tradenomiopiskelijat Outo ry (jatkossa yhdistys). Yhdistyksen kotipaikka on Oulu.

 

2§ YHDISTYKSEN TARKOITUS
Yhdistyksen tarkoituksena on

  • jäsenistönsä yhteisten sosiaalisten,
    henkisten, opiskeluun liittyvien ja ammatillisten etujen valvominen
    ja yhteiskunnallisen aseman vahvistaminen
  • toimia jäsenistönsä yhdyssiteenä ja tiedonvälittäjänä

 

3§ TARKOITUKSEN TOTEUTTAMINEN
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kokouksia, koulutus- ja neuvontatilaisuuksia

  • järjestää virkistys- vapaa-ajantoimintaa, kuten retkiä, seminaareja ja juhlia
  • toimii yhteistyössä muiden paikallisten ja valtakunnallisten opiskelijayhdistysten, sekä muiden tradenomien tai tradenomiopiskelijoiden edunvalvontaan liittyvien tahojen kanssa
  • tehdä aloitteita ja antaa lausuntoja opiskelijoita koskevissa kysymyksissä
  • neuvottelee koulun hallintoelinten kanssa säännöllisesti
  • avustaa Oulun ammattikorkeakoulun tutortoiminnan järjestämisessä

 

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

  • perustamaan rahastoja
  • ottamaan vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja
  • harjoittamaan sijoitustoimintaa
  • asianomaisella luvalla järjestämään keräyksiä, arpajaisia sekä
    juhla- ja huvitilaisuuksia
  • harjoittamaan kustannus- ja julkaisutoimintaa
  • omistamaan toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta
  • harjoittamaan aatteellisen toimintansa rahoittamiseksi sellaista elinkeinoa tai ansiotoimintaa, joka muutoin välittömästi liittyy sen tarkoituksen toteuttamiseen taikka jota on pidettävä taloudellisesti vähäarvoisena.

 

Yhdistys toimii Tradenomiopiskelijaliitto TROL ry:n (jatkossa liitto) jäsenyhdistyksenä.

Yhdistys voi kuulua jäsenenä kotimaisiin ja ulkomaisiin yhdistyksiin, joiden tarkoitus vastaa yhdistyksen tarkoitusta tai on sitä lähellä.

 

4§ JÄSENET
Yhdistyksen jäsenet hyväksyy hallitus.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä Oulun ammattikorkeakoulussa tradenomi- tai BBA-tutkintoa suorittava henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja toimintaperiaatteet ja sitoutuu suorittamaan syyskokouksen määräämän jäsenmaksun.

Kannattajajäseniksi voivat liittyä yksityiset henkilöt ja
oikeuskelpoiset yhteisöt, jotka hallitus kannattajajäseniksi hyväksyy ja jotka maksavat yhdistyksen syyskokouksen määräämän neljänsadan (400) euron vuosittaisen kannattajajäsenmaksun.

Yhdistys voi kutsua kunniajäsenekseen henkilön, joka on merkittävällä tavalla edistänyt yhdistyksen toimintaa. Kunniajäsenen kutsumisesta päättää yhdistyksen kokous. Kunnia- ja kannattajajäsenillä on yhdistyksen kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta. Kunniajäseneltä ei kanneta jäsenmaksua.

 

5§ JÄSENEN EROAMINEN JA EROTTAMINEN
Jäsen voi koska hyvänsä erota yhdistyksen jäsenyydestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla erostaan yhdistyksen kokouksessa. Jäsen on vapaa yhdistyksen jäsenyydestä kuuden (6) kuukauden kuluttua eroilmoituksesta. Jäsenen valmistuttua tai keskeytettyä opiskelunsa Oulun ammattikorkeakoulussa jäsen erotetaan jäsenyydestä.

Yhdistyksen kokous voi erottaa jäsenen yhdistyslain 14 § ja 15 § mukaisesti.

 

6§ ALOITEOIKEUS
Kaikilla yhdistyksen jäsenillä on aloiteoikeus sekä yhdistyksen kokouksiin että hallituksen kokouksiin. Aloitteet on jätettävä kirjallisesti yhdistyksen kokouksiin neljätoista (14) vuorokautta ennen kokousta ja hallituksen kokouksiin seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta.

 

7§ YHDISTYKSEN KOKOUKSET
Yhdistyksellä on vuosittain kevät- ja syyskokous. Yhdistyksen kevätkokous pidetään maalis-toukokuussa ja syyskokous syysjoulukuussa hallituksen määräämänä päivänä.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.

Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä yksi (1) ääni. Kannattaja- ja kunniajäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.

Puheenjohtajavaaleissa yhdistyksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut ehdoton enemmistö. Muut henkilövalinnat sekä äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, henkilövalinnoissa kuitenkin arpa.

Äänestys on suoritettava suljettuna lippuäänestyksenä, mikäli joku kokouksen äänivaltaisista osanottajista sitä vaatii. Henkilövalinnat suoritetaan aina suljettuna lippuäänestyksenä.

Kevätkokouksessa käsitellään ainakin seuraavat asiat:

  • kokouksen avaus
  • valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
  • todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  • hyväksytään kokouksen työjärjestys
  • esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien tai tilintarkastajien lausunto
  • päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
  • muut kokouskutsussa mainitut asiat.

 

Syyskokouksessa käsitellään ainakin seuraavat asiat:

  • kokouksen avaus
  • valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi
    pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
  • todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  • hyväksytään kokouksen työjärjestys
  • vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet seuraavalle kalenterivuodelle
  • valitaan hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja muut jäsenet
  • valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varatoiminnantarkastajat
  • toiminnan laajuudesta riippuen valitaan tarvittaessa kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat. Toiminnantarkastajia ei tällöin valita.
  • käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

 

Yhdistyksen kokous on kutsuttava koolle Oulun ammattikorkeakoulun ilmoitustaululla tai kaikille jäsenille lähetetyllä sähköpostilla vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta.

 

8§ YHDISTYKSEN HALLITUS

Yhdistyksen hallituksen muodostavat puheenjohtaja,
varapuheenjohtaja ja viidestä kahteentoista (5-12) hallituksen jäsentä sekä yhdistyksen kokouksen päätöksellä enintään kolme (0-3) varajäsentä. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.

Hallitus toimeenpanee yhdistyksen kokouksen päätökset, hoitaa yhdistyksen asioita sekä kantaa ja vastaa yhdistyksen puolesta.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajan kutsusta, tai kun vähintään kolme (3) hallituksen jäsentä sitä puheenjohtajalta kirjallisesti vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet (1/2) sen jäsenistä, puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja mukaan lukien, on paikalla. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

Hallituksen kokoukset voidaan järjestää myös etäyhteydellä.

Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai talousvastaava, kaksi aina yhdessä.

Hallitus voi asettaa avukseen toimikuntia, joiden tehtävät ja kokoonpanon se määrää.

Hallituksen järjestäytymiskokouksen kutsuu koolle syyskokouksen valitsema puheenjohtaja kirjallisesti vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta. Järjestäytymiskokouksessa hallitus päättää koollekutsumistavastaan.

Hallitus nimeää keskuudestaan rahastonhoitajan ja muut toimihenkilöt.

 

9§ TALOUS
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

Hallitus huolehtii yhdistyksen tilit tarkastettavaksi vähintään kuukausi ennen kevätkokousta. Tilintarkastajan tai toiminnantarkastajan on toimitettava tilinpäätös ja lausuntonsa hallitukselle vähintään 14 vuorokautta ennen kevätkokousta.

 

10§ LIITON OIKEUDET
Liitolla on oikeus saada nähtäväkseen yhdistyksen tilit.

Liiton edustajalla on läsnäolo- ja puheoikeus yhdistyksen kokouksissa ja hallituksen kokouksissa.

Liitolle lähetetään pyydettäessä tiedoksi yhdistyksen kokousten pöytäkirjat.

 

11§ SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN
Päätös sääntöjen muuttamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolme neljäsosan (3/4) enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä. Sääntöjen muuttaminen on hyväksyttävä kahdessa (2) peräkkäisessä yhdistyksen kokouksessa, joista vain toinen voi olla ylimääräinen kokous. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta. Sääntömuutos on alistettava aina liiton hallituksen vahvistettavaksi.

 

12§ YHDISTYKSEN PURKAMINEN
Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksenkokouksessa vähintään kolme neljäsosan (3/4) enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä.

Yhdistyksen varat sen purkautuessa on luovutettava Oulun ammattikorkeakoulussa opiskelevien tradenomiopiskelijoiden hyväksi tai liitolle. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat Oulun ammattikorkeakoulussa opiskelevien tradenomiopiskelijoiden hyväksi.